Hanna Laine-Nousimaa

—

Nuorten usko tulevaisuuteen on horjumassa

Suomessa keskustellaan nyt paljon työllisyydestä, toimeentulosta ja palveluista. Lukujen taakse kätkeytyy kuitenkin vielä suurempi kysymys: nuorten usko tulevaisuuteen.

Tällä hetkellä tuo usko horjuu liian monella. Nuoren pitäisi voida luottaa siihen, että opiskelu kannattaa, että valmistumisen jälkeen löytyy työpaikka ja että oma koti sekä perheen perustaminen ovat mahdollisia ilman jatkuvaa taloudellista epävarmuutta.

Huolestuttava tilanne nuorten työllisyydessä

Suomessa on tällä hetkellä 76 000 alle 30-vuotiasta työtöntä, ja noin joka viides alle 25-vuotias on vailla työtä. Myös nuorisobarometri kertoo karua kieltä: vain pieni osa nuorista näkee tulevaisuutensa aidosti valoisana.

Monelle arki näyttäytyy näin: kymmeniä työhakemuksia ilman vastausta, kesätyöpaikkaa ei löydy, harjoittelupaikan puute viivästyttää opintoja ja valmistumisen jälkeen työpaikka jää saamatta. Ei ole ihme, että mieleen nousee kysymys: onko minulla paikkaa tässä yhteiskunnassa?

Työ on enemmän kuin toimeentulo

Työ ei ole vain palkka tilillä. Se tuo osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja kokemuksen siitä, että omaa osaamista tarvitaan.

Kun työelämään pääsy viivästyy, myös monet elämän suuret päätökset lykkääntyvät. Oman kodin hankinta, parisuhteen seuraavat askeleet ja lasten hankinta siirtyvät, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta.

Nuorisotyöttömyys ei ole pelkkä työmarkkinaongelma – se on myös hyvinvointi- ja väestöpoliittinen kysymys.

Nuoret tarvitsevat mahdollisuuksia

Nuoret eivät pyydä etuoikeuksia. He pyytävät mahdollisuuksia: ensimmäistä työpaikkaa, tilaisuutta näyttää osaamisensa ja mahdollisuutta rakentaa oma elämänsä Suomessa.

Siksi tarvitsemme:

• lisää harjoittelupaikkoja
• enemmän kesätöitä
• vahvempia kannusteita nuorten palkkaamiseen
• sujuvampia siirtymiä koulutuksesta työelämään

Millaisen tulevaisuuden tarjoamme?

Yhteiskunnan menestystä ei mitata sillä, miten hyvin pärjäävät ne, joilla menee jo valmiiksi hyvin. Se mitataan sillä, millaisen tulevaisuuden pystymme tarjoamaan nuorillemme.

Liian moni nuori kantaa nyt epävarmuutta, joka ei kuulu nuoruuteen. Meidän tehtävämme on palauttaa usko siihen, että koulutus kannattaa, työtä on tarjolla ja että Suomessa voi rakentaa turvallisen tulevaisuuden.

Nuoret ansaitsevat enemmän kuin epävarmuutta. He ansaitsevat syyn uskoa huomiseen.

Hanna Laine-Nousimaa

kansanedustaja SDP

Suomen turvallisuudesta puhutaan tällä hetkellä paljon, eikä syyttä. Maailma ympärillämme on muuttunut nopeasti: Euroopassa käydään sotaa, hybridivaikuttaminen lisääntyy ja yhteiskuntien kriisinkestävyyttä koetellaan monin tavoin. Näissä oloissa on hyvä muistaa, että Suomen vahvuus on jo pitkään ollut kokonaisturvallisuuden malli – ajatus siitä, että turvallisuus rakennetaan yhdessä.

Kokonaisturvallisuus tarkoittaa sitä, että viranomaiset, yritykset, järjestöt ja kansalaiset toimivat yhteistyössä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi. Puolustusvoimat ja rajaturvallisuus ovat tästä kokonaisuudesta vain yksi osa. Yhtä lailla turvallisuutta rakennetaan poliisin, pelastustoimen, terveydenhuollon, kuntien, yritysten ja kansalaisjärjestöjen työssä – sekä tavallisten ihmisten arjen teoissa.

Suomalaisen kokonaisturvallisuuden vahvuus on luottamus. Luottamus viranomaisiin, luottamus toisiimme ja luottamus siihen, että kriisin kohdatessa ihmiset toimivat yhdessä. Tätä ei pidä pitää itsestäänselvyytenä. Luottamus syntyy avoimuudesta, toimivista palveluista ja siitä, että ihmiset kokevat olevansa osa yhteistä yhteiskuntaa. Kriisin kohdatessa yhteiskunnassa tarvitaan tahtoa selvitä vaikeuksista ja uskoa yhteiseen tekemiseen. Luottamus ja osallisuus rakentavat ihmisten resilienssiä ja kykyä toimia normaalista poikkeavissa tilanteissa.

Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus eivät ole toisistaan irrallisia. Vahva yhteiskunta, jossa ihmiset voivat hyvin ja kokevat voivansa vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin, on myös turvallinen yhteiskunta. Turvallisuuspolitiikkaa ei tehdä vain puolustuksen tai rajaturvallisuuden kautta, vaan myös koulutuksessa, sosiaalipolitiikassa, hyvinvointipalveluissa ja kunnissa tehtävässä työssä.

Suomen turvallisuus ei siis ole vain viranomaisten vastuulla. Se on yhteinen tehtävä. Jokainen voi omalta osaltaan vahvistaa yhteiskunnan kestävyyttä: osallistumalla, huolehtimalla yhteisöistä, torjumalla disinformaatiota ja pitämällä kiinni demokraattisista arvoista.

Kokonaisturvallisuus on lopulta yksinkertainen, mutta samalla päivittäin toteutettava asia: Suomi on turvallinen silloin, kun pidämme toisistamme huolta ja toimimme yhdessä. Yhteistyössä on suomalaisen turvallisuuden vahvin perusta.

Hanna Laine-Nousimaa

Kansanedustaja SDP

Eduskunnan puhemiehelle

Verohallinto on uudistanut olennaisesti verotuskäytäntöjensä tulkintaa vuoden 2022 jälkeen Suomessa koirankasvattajina toimivien osalta. Osa koirankasvattajista kokee, että kaikkia koirankasvattajia käsitellään verotusteknisesti samalla tavalla riippumatta siitä, miten laajassa mittakaavassa he koiria kasvattavat. Kysymys on siitä, tulkitaanko kasvatustoiminta elinkeinotoiminnaksi vai harrastukseksi. Tämä verotuskäytäntöjen muutos on johtanut tilanteisiin, joissa koirankasvattajat ovat saaneet maksettaviksi jopa kymmenien tuhansien eurojen odottamattomia jäännösveroja eli veromätkyjä. Merkittäviä tulkintaeroja koirankasvattajien ja Verohallinnon välillä on ollut muun muassa siitä, saako emokoirien kuluja vähentää verotuksessa vai ei. Koirankasvattajien mielestä emokoirat tulkitaan nyt lemmikeiksi, vaikka koirankasvattajien mielestä niitä pitäisi verrata tuotantoeläimiin. Verottajan nykyisen tulkinnan mukaan edes emokoirien ruokintakulut eivät ole enää vähennyskelpoisia.

 Tilanne on johtanut siihen, että moni vastuullisesti toiminut kasvattaja on jo joutunut tai joutuu lopettamaan kasvatustyönsä tämän verotulkinnan takia. Tilanne on kestämätön, koska näin alalta häviää elinkeinotoimintaa ja työpaikkoja. Kasvattajat, jotka kasvattavat koiria laajassa mittakaavassa sekä toimivat työnantajina, tulisi rinnastaa tuotantohyödykkeitä valmistaviin yrittäjiin saaden näin laajemmat vähennysoikeudet. Nyt yritystoiminta ei usein kannata verottajan määrittelemillä reunaehdoilla ja tulkinnoilla.

Monien vastuullisen kasvattajan lopettaessa toimintansa, johtaa tilanne siihen, että Suomessa tulee olemaan pulaa vastuullisesti kasvatetuista koirista.  Koska kysyntää koirille kuitenkin on – ja tulee jatkossakin olemaan – tilanne ruokkii harmaata taloutta.  Näin ollen Verohallinnon tulkintaa asiassa tulisi nyt muuttaa, myös taannehtivasti elinkeinotoimintaan negatiivisesti vaikuttaneiden verokäytänteiden osalta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavat kysymykset:

-Miten hallitus aikoo varmistaa, että koirankasvattajayrittäjät voivat toimia jatkossakin niin, etteivät nykyiset tulkinnalliset verokäytänteet tee heidän elinkeinostaan kannattamatonta?

-Miten hallitus aikoo verotuskäytänteitä muuttamalla varmistaa suomalaisten koirankasvattajayritysten elinkeinonharjoittamisen ja työnantajana toimimisen mahdollisuudet tulevaisuudessakin?

– Millä keinoin hallitus aikoo varmistaa, että koirankasvatuksesta ei tule harmaan talouden ja pentutehtailun valtaamaa toimintaa?

Helsingissä 04.11.2025

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­

Hanna Laine-Nousimaa [sd.]

Kahden vanhuksen kuolema hoivakodeissa järkyttää – eikä syyttä. Toinen menehtyi kuristumalla oltuaan sidottuna tuoliin ja toisen kuolemaa selvitetään parhaillaan. Nämä eivät ole yksittäisiä, irrallisia tragedioita. Ne ovat vakava varoitus siitä, mihin suuntaan vanhustenhoitoa Suomessa ollaan viemässä.

Vanhustenhoidon peruskysymys on yksinkertainen: onko paikalla riittävästi henkilökuntaa turvaamaan hoivaa, valvontaa ja inhimillistä kohtelua. Kun hoitajia on liian vähän, riski kasvaa. Riskit eivät koske vain hoidon laatua, vaan ihmishenkiä. Silloin joudutaan tekemään epätoivoisia ja vääriä ratkaisuja – kuten sitomaan ihminen tuoliin – koska ketään ei ole seuraamassa tai auttamassa. Silloin haavoittuvassa asemassa olevat asukkaat voivat joutua pahimmassa tapauksessa jopa toistensa uhreiksi.

Hallitus on tietoisesti heikentänyt hoitajamitoitusta. Tätä päätöstä perusteltiin joustolla ja kustannuksilla, mutta todellisuudessa kyse on turvallisuuden heikentämisestä. Hoitajamitoitus ei ole ideologinen kysymys, vaan konkreettinen turvatekijä. Jokainen mitoituksesta pois otettu hoitaja näkyy arjessa valvomattomina hetkinä, viivästyneenä apuna ja lisääntyvänä vaarana.

On myös puhuttava avoimesti yksityisten hoivakotien roolista. Yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa, eikä siinä ole sinänsä mitään väärää. Ongelma syntyy silloin, kun voittoa maksimoidaan vanhusten kustannuksella. Lain salliessa alimitoitetun henkilöstön, käyttää osa toimijoista sen täysimääräisesti hyväkseen: säästetään henkilöstöstä, koulutuksesta ja ajasta, koska ne ovat suurin kuluerä. Vanhukset maksavat tästä kovan hinnan.

Siksi riittävä ja sitova hoitajamitoitus on oltava laissa. Ei suosituksena, ei tavoitteena, vaan velvoitteena, jota valvotaan ja jonka rikkomisesta seuraa sanktioita. Ilman selkeää lainsäädäntöä markkinat eivät korjaa ongelmaa – ne pahentavat sitä.

Vanhustenhoito kertoo, millainen yhteiskunta Suomi on. Se kertoo, miten kohtelemme niitä, jotka eivät enää jaksa puolustaa itseään. Jos hyväksymme sen, että vanhuksia kuolee hoivakodeissa henkilöstöpulan vuoksi, hyväksymme samalla sen, että inhimillinen arvokkuus on neuvottelukysymys.

Näiden kuolemien jälkeen ei riitä osanotto ja selvityspyyntö. Tarvitaan poliittista vastuunkantoa ja suunnanmuutos: hoitajamitoitus on palautettava ja vahvistettava ja henkilöstöön on panostettava. Vanhusten turvallisuutta ei saa uhrata säästöjen eikä voitontavoittelun alttarille. Tämä ei ole liikaa vaadittu, vaan tämä on vähintä, mitä ihmisarvoinen yhteiskunnan pitää vanhuksilleen taata.

Hanna Laine-Nousimaa

Kansanedustaja SDP